Kampanja tarjous ilmainen juoma kaikkiin annoksiin, ilmoita haluamasi juoma kommentti kentälle!
Olemme Avoinna
10:30 TO 22:30
Aukioloaika
10:30 - 22:30

Meistä

Vuonna 2002 isämme ja perheen pää Asllan Sllovinja perusti maineikkaan pizzaravintolan hallilaan. Pizzerian nimeksi annettiin Hallilan pizzeria.
Ei menny kauan aikaa kun sana alkoi kiiriä hyvän ja maukkaan ruoan puolesta. Sillä me olemme eteenpäin menneetkin. Laadukkuudella, maulla ja erinomaisella asiakaspalvelulla. Asiakas on tärkein henkilö meidän perheyrityksessä. Uskomme siihen että kun me pidämme huolta palvelusta, laadusta ja mausta niin meillä on oma paikkamme Tampereen ravintola maailmassa.
Herkullisten ruokiemme salaisuus piilee siinä, että me teemme kaikki ruoat pizzapohjia myöten itse ja valmistamme ne Kosovon perinteitä noudattaen. Raaka-aineemme ovat KOTIMAISIA, laadukkaita ja tuoreita. Keittössämme viimeisen sanan sanoo meidän Isämme Asllan joka on 13 vuotiaasta asti työskennelyt leipurina. Asllanin intohimo sekä kokemus/taito näkyy keittiön puolella kurinalaisuudessa koskien mm. ruoan laatua, ulkonäköä ja makua. Se näkyy myös asiakaspalvelussa josta olemme saaneet paljon hyvää palautetta. Kiitoksia erittäin paljon siitä meidän mahtaville asiakkaille.
Kun isämme n. 20 vuotta sitten saapui Kosovosta Suomeen olivat olosuhteet Kosovossa erittäin huonot. Suomi antoi toivoa ja hyvällä elämälle mahdollisuuden. Olemme halunneet antaa oman panoksemme tälle yhteiskunnalle ja hallilan pizzeria saikin 2014 vuonna suomen vahvimmat AA-luottoluokitus sertifikaatin mikä on vain n. 12% suomalaisista yrityksistä. Jotta tuon sertifikaatin saa pitää kaikki olla täysin kunnossa ja tulosta saanut aikaseksi. Olemme myös tehneet yhteistyötä koulujen kanssa erillaisissa projekteissa mm. Kanjonin ala-asteen ja hallilan ala-asteen kanssa. Ja niin aiomme myös tulevaisuudessakin tehdä. Haluamme kantaa kortemme tekoon ja tehdä oman osuutemme niin hyvin vain kuin mahdollista Suomen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin puolesta. Tulemme jatkossakin olemaan aktiivisia hyväntekeväisyys projektien ja erillaisten tempauksien osalta. Laitetaan hyvä kiertämään! Tulemme myös ennen kaikkea tekemään jatkossakin herkullisia ruokia sillä samalla intohimolla minkä olemme saaneet perinnöksi Kosovolaisia perinteitä ja kotimaisia(suomalaisia) laadukkaita raaka-aineita kunnioittaen.
Kiitollisina ja nöyrinä jatkamme työtämme pizzojen ja muiden herkullisten ruokien parissa ja pyrimme täyttämään toiveenne ja vatsanne!

– Hallilan pizzerian iloinen ja kiitollinen väki! Tervetuloa syömään!
-Tule viihtymään ja hemmottelemaan makuhermojasi!

 

Ota meihin yhteyttä


Osoite: Männikönkatu 2, 33820 Tampere
Puhelin: 03 3170 135 / 040 8519 777
Sähköposti: hallilanpizzeria@gmail.com
Y-tunnus: 2520905-4

Palaute